Naisnyrkkeilijä lyttää ”alusvaateottelijan” paljastavat esiintymiset – avautui omasta järkyttävästä kokemuksestaan: ”En ole koskaan tuntenut oloani tyhmennäksi”

© Kuva: Getty Images

Ruotsalainen nyrkkeilijä Klara Svensson on kritisoinut toisen naisnyrkkeilijän Ebanie Bridgesin toimintaa.

Svensson kertoo Expressenin kolumnissaan, että ulkonäköä painotetaan aivan liikaa urheilussa.

Bridges on noussut otsikoihin, kun hän on esiintynyt punnitustilaisuuksissa alusvaatteissa. Toiminta ei saa Svenssonin hyväksyntää.

– Hän on käyttänyt kaikki ne tunnit salilla tullakseen lajinsa parhaaksi. Vaikka hän on vähemmistö lajissa, jota dominoivat miehet ja jossa naiset taistelevat päästäkseen samoihin palkkoihin tai samaan kunnioitukseen, päätti hän, että keskipisteenä pitää olla hänen vartalonsa, eikä hän urheilijana.

Svensson pitää ongelmallisena, että naisurheilijat ”esittävät itsensä objekteina”. Sitten he syyllistävät muita itsensä esineellistämisestä, näki Svensson.

Hän jakoi myös oman karun kokemuksensa amatööriuraltaan. Kun hän oli 18-vuotiaana EM-kisoissa, hävisi hän ensimmäisen ottelunsa.

Turnauksen lopuksi oli palkintoseremonia. Siellä palkittiin parhaat nyrkkeilijät ja muut ansioituneet. Svensson sai kuitenkin yllättäen ”Mrs EM” -palkinnon – ilmeisesti ulkonäkönsä ansiosta.

– Nimeni kuulutettiin ja astuin kehään yllättyneenä. Sain 5 000 Ruotsin kruunun shekin. En ole koskaan tuntenut oloani tyhmemmäksi. Hymyilin kehässä vaivaantuneena, kun muita ylistettiin saavutustensa vuoksi eikä ulkonäkönsä takia.