Ruotsin naisten hiihtomaajoukkue koki kovia harjoitusleirillä Ranskassa.

Jo aiemmin on kerrottu, että Charlotte Kalla eristäytyi muista vatsataudin vuoksi. Tuolloin epäiltiin ruokamyrkytystä.

Sen jälkeen kolme muutakin naista sairastui vastaavalla tavalla. Kalla, Ebba Andersson, Moa Lundgren ja Emma Ribom päätettiin lopulta lähettää kotimaahan aiemmin tällä viikolla.

Tukholmassa tehdyt tutkimukset ovat nyt osoittaneet, että ruokamyrkytyksen sijaan kyseessä ainakin Andersson ja Kalla sairastuivat viruksen vuoksi.

Maajoukkueen lääkäri Per Andersson hämmästeli Aftonbladetille tilannetta.

– Se on vaikuttanut paljon pidempään kuin normaalisti on tapana. Tämä on ollut rankka juttu.