Oliver Helander ihastutti Kalevan kisoissa.

Keihäänheittäjä vei kultaa kiskaisemalla 86,13 metrin kaaren Tampereella. Se oli melkoinen työnäyte paljon vammoista kärsineeltä raaseporilaiselta.

Asiantuntija Arto Bryggare oli Iltalehdessä valmis syömään sanojaan. Hän toivoi ennen Tokion kisoja, että Helanderia ei valita kisoihin vammojen vuoksi. Nyt ääni kellossa oli hieman erilainen.

– Olin tuominnut Oliverin keväästä lähtien, että homma seis ja leikkaukset päälle. Hänen vetonsa oli vanhaa, reipasta Helanderia. Noin valtavan kova veto on loistava lähtö ensi vuoteen, Bryggare hehkutti IL:lle.

– Terveenä onnistuessaan hän on aina mies, joka pitää ottaa huomioon, kuin arvokisoissa jaetaan mitaleja.

Tässä Iltalehden juttu.