Pekingin talviolympialaiset lähestyvät ja urheilijoiden keskittyminen on yhä tiukemmin olympiamenestyksessä. Tämä johtaa myös erilaisiin valintoihin ja Norjan hiihtoässä Therese Johaugin kohdalla tämä näyttäisi johtavan siihen, että häntä ei nähdä lainkaan talven Tour de Skillä.

Johaug himoitsee menestystä nimenomaan olympialaisissa, sillä edelliset kisat jäivät häneltä väliin dopingpannan takia. Nyt hän on uhraamassa joulukuun lopussa alkavan Tour de Skin olympiamenestyksen tähden.

– En ole päättänyt sataprosenttisen varmasti, mutta teen kaikkeni sen eteen, että olen valmistautunut olympialaisiin niin hyvin kuin mahdollista, Johaug kertoi VG:lle.

– Olen kallistumassa siihen [että Tour de Ski jää väliin], mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Siihen on vielä aikaa ja on vaikea sanoa miltä kroppa tuntuu, kun kausi alkaa.