Kilpakävelijä Aku Partasen päämatkaksi vaihtuu 20 kilometriä, mutta myös 35 kilometriä on ohjelmassa. Ensi kesän EM- ja MM-kilpailuissa Partanen kilpailee 20 ja 35 kilometrillä. Partasen päämatka vaihtui, kun 50 kilometriä poistettiin arvokilpailujen ohjelmasta Tokion olympiakisoen jälkeen.

– Sapporossa oli 50 kilometrin jälkeen haikeat tunnelmat, mutta nyt olen enemmän innostunut tästä uudesta näkymästä. Ei ole enää kaipuuta 50 kilometrille, Sapporossa yhdeksänneksi kävellyt Partanen sanoo SUL:n valmennuslehti Huippu-Urheilu-Uutisten haastattelussa.

Huippu-Urheilu-Uutiset (HUU) on suunnattu yleisurheiluvalmennuksen ja yleisurheilun ystäville. Tuoreimmassa numerossa 3/21 entiset huippusprintterit Sanna Kyllönen ja Ari Pakarinen kertaavat uransa ja harjoittelunsa taustoja. Esillä on myös seiväshyppääjä Mikko Paavolan ura sekä mm. harjoittelun seuranta ja harjoittelun tiede ja käytäntö maailmanluokan pika- ja keskimatkojen juoksijoilla.

Partanen oli ajatellut, että jatkossa päämatka on 35 kilometriä, mutta valmentaja Valentin Konosen ehdotus sai hänet miettimään asiaa tarkemmin.

– Kun palattiin olympialaisista ja odoteltiin portilla lentokonetta Vallu ehdotti, että mitäs jos tulevaisuudessa kävelisit 20 ja 35 kilometriä. Vähän yllätyin siitä. Mutta innostuin, kun sitä lentomatkan ajan mietin, Partanen kertoo.

Partanen on erityisen viehättynyt siitä, että jatkossa kilpailukauden aikana voi omalla päämatkalla kilpailla useita kertoja eikä koko kauden onnistuminen tai epäonnistuminen ole niin paljon yhden kilpailun varassa, kuin 50 kilometrille keskittyessä.

– Muutos on tuonut hyvin uutta ärsykettä omaan harjoitteluun, ja omat ominaisuudet tukevat hyvin 20 ja 35 kilometrin matkoja, Partanen sanoo.

Lähde: Yleisurheilu.fi