Suomen salibandymiesten EFT-turnaus Tshekin Plzenissä alkoi mollivoittoisesti. Ruotsi oli turnausavauksessa parempi lukemin 8–3.

Ruotsi starttasi vahvemmin ja vei ensimmäisen erän 3–1. Toisessa erässä Suomi oli paremmin mukana, mutta kahta maalia lähemmäs ei Suomi missään vaiheessa päässyt. Lopulta Ruotsi rokotti tehokkaasti vastaiskuista.

Ruotsin maalintekijöinä oli tuttuja nimiä: Kim Nilsson taiteili hatullisen ja Alexander Galante Carlström osui kahdesti. Suomen maalit merkittiin Rasmus Kainulaiselle, Justus Kainulaiselle sekä Sami Johanssonille.

– Oli oikeastaan ihan tasaista, mutta kääntöpelissä hävittiin 10-0. Ruotsi käytti vastahyökkäyksistä paikat hyödyksi. Me taas oltiin huolimattomia omissa vastahyökkäyksissä, Suomen kapteeni Nico Salo näki.

Ottelun erikoisuutena oli se, että sveitsiläinen erotuomaripari Sandra ZurbuchenCorina Wehinger joutui poikkeuksellisesti viheltämään kaksi ottelua peräkkäin. Pari vihelsi ennen miesten Suomi-Ruotsi-ottelua nuorten Suomi-Ruotsi-ottelun. Miesten otteluun heille tuli pikahälytys, kun korona sulki alun perin otteluun asetellun erotuomariparin.

Sekä kapteeni Saloa että päävalmentaja Petteri Nykkyä jäi erotuomaritoiminta hieman hiertämään, vaikka kumpikin korosti, ettei siihen ottelu ratkennut.

– Ruotsi oli parempi. Ei siinä ole epäselvää. Paljon tuli henkilökohtaisia harhoja ja annoimme alkuun vastustajalle helppoja maaleja. Päästiin jossain vaiheessa jopa vähän pelille. Lopussa nostettiin karvausta ja sitten tuli vielä tyhjiin, Nykky kommentoi ja jatkoi:

– Vähän harmitti tietysti se, että viimeisessä Suomi-Ruotsi-ottelussa ennen MM-kisoja oli erotuomaripari, joka joutui viheltämään toisen ottelun putkeen. En syytä erotuomareita, vaikka he epäonnistuivatkin aika pahasti. Enemmän kritiikkiä sinne, joka oli nämä näin asetellut, oli korona tai ei. Ei tällaista voi vain käydä näin tärkeässä paikassa. Meille kolme boksia, kaverille ei yhtään ja meille kolme loukkaantumista.

Suomi on kohdannut Ruotsin tänä syksynä muutaman kuukauden sisään peräti viisi kertaa. Kaksi ensimmäistä kohtaamista Suomi vei Eerikkilästä. Sen jälkeen Ruotsi on ollut kolme kertaa peräkkäin edellä Vantaalla, Lahdessa ja nyt Plzenissä. Seuraavan kerran maat kohtaavat miesten MM-kisojen alkulohkossa Helsingissä joulukuussa. MM-kisat pelataan 3.–11.12.2021.

Suomen miesten EFT-turnaus jatkuu lauantaina Sveitsiä vastaan. Ottelu alkaa Suomen aikaa klo 16.30.

– Meidän pitää saada kansainvälisen pelin tasolle kääntöpeli. Pitää olla huolellisempia pallon kanssa ja tasapaino pysyä parempana, kun peli kääntyy omiin päin, Salo listasi asioita, joilla kurssi kääntyy seuraavassa ottelussa.

Lähde: Salibandyliiton tiedote