Kansainvälinen hiihtoliitto FIS ei ole muuttamassa paljon kiisteltyä sääntöä uuden kauden alla, väittää Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja Jelena Välbe TASS:lle.

Norjan hiihtotähti Johannes Kläbo hylättiin viime talven MM-kisojen 50 metrin hiihtokisassa, kun hän kolaroi Aleksandr Bolshunovin kanssa loppusuoralla. Venäläishiihtäjä itse taas raivostui Lahden maailmancupin viestissä Joni Mäen touhulle loppusuoralla.

Etenkin Norjassa toivottiin tarkennusta sääntöön. Kansainvälisen hiihtoliiton sääntökomitea oli valmis tekemään kaksi tarkennusta sääntöihin. Sen mukaan kärkihiihtäjä saa edelleen valita latunsa, mutta hänen on otettava huomioon lähimmät vastustajansa. Jos taas hiihtäjät ovat rinnakkain, ovat he samalla tavalla vastuussa, jos tulee estämistä. FIS:n hallitus ei kuitenkaan hyväksynyt muutoksia. Niitä kritisoitiin Venäjällä liian epäselviksi.

– FIS:n hallituksen kokous meni jo. Näistä ei keskusteltu siellä. Kun tarkasteltiin muutoksia, ilmoitimme pääsihteerille, ettemme toivo muutoksia ennen olympialaisia. Ne (muutokset) olisi voinut tulkita kahdella tavalla, ja ne olisivat olleet varsin absurdeja. En tiedä, oliko kirjeellämme vaikutusta, mutta muutoksista ei puhuttu FIS:n hallituksen kokouksessa, väitti Välbe.