Entinen alppihiihtäjä Kalle Palander on kertonut aiemmin avoimesti urastaan ja elämästään Aleksi Valavuoren Valavuori Live -ohjelmassa somepersoonan Twitch-kanavalla.

Palander ei ole koskaan salannut, että uran aikana ja sen jälkeen vauhdikas elämä on maistunut. Uran tienestejä on palanut, monta yötä on valvottu ja satunnaisesti torniolaisen seikkailuissa on ollut myös mukana ennestään tuntemattomia yön seuralaisia.

Aleksi Valavuori

@Valavuori
Kaksinkertainen Kitzbuhel-voittaja sai vihdoin paitansa. Kuten paita kertoo, kolmaskin voitto oli tulossa, mutta valmistava yö meni päin persettä. @KallePalander

Valavuori muistuttaakin nyt ihmisiä ehkäpä Palanderin suosituimmasta tarinasta uuden vaalimalliston myötä, jossa eräänä tuotteena on Nussittu Kitzbuhel -huppari, jota myös Palander on pitänyt yllään viimeiset päivät. Hupparin teksti on viittaus Palanderin naisseikkailuihin. Palanderin uran kolmas voitto Kitzbülissä meni miehen sanojen mukaan, koska hänen edellisen iltansa touhut venyivät.

– Tulin neljältä aamuyöllä kotiin hotellille. Ja vittu lunta satoi aivan raivona. 30 senttiä aamulla lunta joka paikassa – paitsi Palanderin (Audi) RS6 oli täysin lumeton.

Valmentajana tuolloin toiminut Christian Leitner halusi kuulla välittömästi, miksi Palanderin auton päällä ei ole senttiäkään lunta.

– Toi meidän apuvalmentaja lainasi sitä, hän oli keksinyt.

– No eihän se nyt mennyt läpi tietenkään, Palander naureskelee vedet silmissä.

Lopputuloksissa Palander oli toisen laskun vuoksi vasta 18:s.

– Eli Valavuori, mä nussin sen mun kolmannen voiton!

Palander voitti Kitzbühelin legendaarisen pujottelukisan 2003 ja 2004.

Katso video tarinasta alta.

Aleksi Valavuori

@Valavuori
Nussittu Kitzbuhel -hupparin tarina.
@KallePalander

hikipanta.fi/vendor/valavuo…