Suomi aloitti naisten MM-turnauksen Uppsalassa odotetusti murskavoitolla, kun Saksa taipui lukemin 15-0. Maailman ykköspelaaja Veera Kauppi johti ilotulitusta kolmella maalilla ja kahdella maalisyötöllä.

Vauhtia haitannutta alkujännitystä ei Suomen pelissä näkynyt, kun Sara Piispa lakaisi Oona Kaupin tarjoilusta avausosuman jo neljännellä minuutilla ja Laura Rantanen, Inka Lampinen ja Meri-Helmi Höynälä laukoivat taukotilanteeksi Suomen 4–0-johdon. Suomi aloitti seuraavat erät vieläkin tehokkaammin, kun Oona Kauppi sekä Sofia Leino kasvattivat maalisaldoa kahdella toisen ja My Kippilä sekä Sanni Nieminen kolmannen erän ensimmäisellä minuutilla.

Viisi pistettä keränneen Veera Kaupin lisäksi Suomen tehokkaimpia olivat Oona Kauppi (2+1) ja My Kippilä (1+2). Kaksi palloa Saksan maaliin suti ja yhden osuman syötti myös Laura Rantanen, jonka toinen osuma kuitenkin kirjattiin ainakin alkuun omaksi maaliksi. MM-ensikertalaisista onnistuivat maalinteossa Rantanen ja Elli Kylmäluoma. Kaikki peliin pukeneet kenttäpelaajat saivat MM-avauksessa minuutteja, kun vaihdossa aloittaneet Johanna Homi ja Hanna Niemelä hyppäsivät kaukaloon toisessa erässä.

Tiltu Siltasella oli Suomen tolppien välissä hiljainen ilta, kun hän joutui puuttumaan peliin 60 minuutissa vain kolmesti. Toisessa päässä oli Saksan parhaana palkitulla Noora Hollella sitäkin kiireisempää, ja hän venyi peräti 38 suomalaislaukauksen eteen.

Viime kisoissa Suomi löi Saksan 17-0, ja salibandyhistorian tähänastiset kahdeksan kohtaamista olivat kaikki kääntyneet Suomelle yhteismaalein 110-5. Yllätys ei tasoeron suuruus siis ollut.

Huomenna Suomi saa vastaansa Slovakian, joka tänään hävisi oman avausottelunsa Ruotsille 3-22. Kahden vuoden takaisissa kisoissa Slovakia taipui puolivälierässä Suomelle vain 8-6 johdettuaan ottelua parhaimmillaan kahdella maalilla.

Lähde: Salibandyliiton tiedote