Suomalaisjuoksija Noora Toivo julkaisi vuonna 2014 blogipäivityksen, jossa hän otti kantaa esimerkiksi urheilun ulkonäköpaineisiin. Asiaan, joka on sittemmin saanut paljon huomiota.

”Väärän näköinen urheilijaksi” -päivityksessä oli kuvia Toivon silloisesta kunnosta. Hän on nyt palannut aiheeseen Instagramissa ja kertonut omista motiiveistaan.

– Mulle alkoi parikymppisenä selviämään, että tahdon vaikuttaa. Tahdoin tuoda esille epäkohtia urheilussa, joita koin olevan todella paljon. Kymmenisen vuotta sitten ei ollut tyypillistä, että urheilijat toivat tabuja tai epäkohtia julkisuuteen. Mietin jatkuvasti, että miksi tätä ei tehdä? Voisiko joku tuoda näitä esille? Lopulta päätin, että se joku olen sitten minä, kirjoitti Toivo Instagramissa.

– Aiheita olikin lopulta paljon. Blogissa kirjoitin sohvaperunoiden perseilystä ja turisti-huutelusta olympiaurheilijoille, uupumuksesta, yksinäisyydestä urheilussa, törkeästä kohtelusta, jota naisurheilijat saavat mediassa. Ja sitten se eniten käsiin räjähtänyt ikuisuusaihe: urheilijoiden ulkonäköpaineista.

– Minulla oli itseäni ja urheilua suurempi missio: Puuttua epäkohtiin ja tuoda esiin aiheita, joista ei puhuttu.

– Ei se helppoa ollut. Suoraan sanottuna vaikuttaminen on välillä kasa p**kaa. Etenkin, kun sedät, peräkammarin Penat ja Irmelit innostuvat huutelemaan anonyymisti. Mutta se on sen arvoista, kirjoitti Toivo.

Koko päivitys tästä.