Aitajuoksija Annimari Kortteella on takanaan hieman vaikeampi kausi.

Korte päätti nyt kirjoittaa Instagramissa päivityksen, jossa hän käsitteli kokemaansa ahdistusta. Nainen kertoi myös, että hänen olonsa on kääntynyt vuoden aikana parempaan suuntaan.

SE-naisella oli kuitenkin viesti ihmisille.

– Jos sulla on paha olla, olet ahdistunut tai kiusattu, tai koet muita vaikeita hetkiä: Kerro siitä jollekin. Pitkä tarina: Mulle tässä kuvassa päällimmäisenä näkyy kova kipu, mutta myös unelmien täyttymys. Mitä enemmän sattuu sitä korkeammalta juoksen aidan, enkä ikinä juokse noin korkealta aitoja. Tässä näkyy urheilija joka muutaman sekunnin päästä itkee kipua ja harmitusta vamman vakavuudesta, mutta tunnin päästä alkaa olla helpottuneempi ja onnellisempi kuin koskaan.

– Uskalla pyytää ja ottaa apua vastaan. Olisinpa itse uskaltanut nuorempana puhua asioista. Jos et keksi kenelle puhua, voit aloittaa vaikka puhumalla mulle. Pari nuorta on jo näin tehnyt ja jos vaan voin edes yhtä ihmistä auttaa, se jos mikä tekee mut onnelliseksi.

– Halusin julkaista tämän uuden vuoden postauksen jo näin joulun alla, koska joulu voi olla monelle vaikeaa aikaa. Yksi joulu on ollut mulle yksi elämäni rankimmista kokemuksista, enkä toivo sellaista kenellekään. Hyvää ja onnellista joulua kaikille! päätti Korte.

Tässä koko päivitys.