Entinen mäkitähti Matti Nykänen arvioi vuonna 2017 Ilta-Sanomien haastattelussa, että alkoholi saattoi tehdä hänestä oman aikansa parhaan mäkihyppääjän.

Alkoholi maistui mäkihypyn nelinkertainen olympiavoittajalle jo varhain, ja Nykäsen kerrotaan juopotelleen useasti kisamatkoilla.

Nykäsen mukaan alkoholi saattoi olla myös yksi syy, miksi hän oli maailman paras mäkihyppääjä.

– Se morkkis, minkä se alkoholi joskus toi ja loi mulle. Se morkkis pisti treenaamaan niin paljon kovempaa kuin muut.

Tulisieluinen Nykänen otti useammankin kerran yhteen valmennusjohdon sekä joukkuetoveriensa kanssa. Nykäsen arvio on, että vahvasta luonteesta oli hyötyä.

– Jos ei tällaista luonnetta olisi, omaa halua mennä eteenpäin elämässä, tuskin näitä mitaleitakaan oisin Suomelle tuonut, mäkilegenda totesi tuolloin.

Alkuperäinen juttu on täällä.