Suomen Olympiakomitean hallitus kokoontui 20.12. ja vahvisti Huippu-urheiluyksikön tekemät ensimmäiset olympiavalinnat Pekingin talvikisoihin. Tässä vaiheessa kisajoukkueeseen nimettiin 16 urheilijaa sekä miesten ja naisten jääkiekkojoukkueet, joiden pelaajavalinnat tehdään myöhemmin.

24:nnet talviolympialaiset kilpaillaan Kiinan Pekingissä 4.–20. helmikuuta. Ensimmäiset urheilijavalinnat Suomen olympiajoukkueeseen tehtiin maanantaina.

– Noudatamme joustavan valinnan periaatetta. Yhteistyössä lajiliittojen kanssa valmistelluilla valinnoilla olemme halunneet tukea kärkiurheilijoidemme valmistautumista kisoihin ja antaa heille työrauhaa kohti helmikuuta mentäessä, Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki kertoo.

Ensimmäisessä valinnassa kisajoukkueeseen valittiin 16 urheilijaa. Lisäksi valinta kohdistui miesten ja naisten jääkiekkojoukkueisiin, joiden pelaajavalinnat tehdään myöhemmin.

– Virallisesti meillä ei ole vielä paikkoja kuin jääkiekkoon, maastohiihtoon ja taitoluisteluun. Suurimmassa osassa lajeista paikat vahvistetaan vasta 17. tammikuuta päättyvän karsintajakson jälkeen, mutta tässä vaiheessa valittujen urheilijoiden karsintatilanne on jo niin selvä, että pystyimme nämä urheilijat kisajoukkueeseen nimeämään, Lehtimäki huomauttaa.

Ensimmäisessä valinnassa valittiin ampumahiihdossa Mari Eder, Olli Hiidensalo ja Tero Seppälä, freestylessa Anni Kärävä ja Jimi Salonen, lumilautailussa Enni Rukajärvi, Kalle Järvilehto ja Rene Rinnekangas, maastohiihdossa Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Iivo Niskanen ja Lauri Vuorinen, mäkihypyssä Julia Kykkänen, taitoluistelussa jäätanssipari Juulia Turkkila ja Matthias Versluis sekä yhdistetyssä Ilkka Herola.

– Kriteerinä valinnalle on käytetty tällä kaudella osoitettua potentiaalia sijoittua 16 parhaan joukkoon olympiakilpailumuodoissa maailman parhaiden ollessa paikalla. Maastohiihdossa valintarima oli yhteisesti sovitusti tässä valinnassa hieman korkeammalla, koska olympiaedustuspaikoista on kovempaa sisäistä kilpailua, Lehtimäki perustelee.

Suomen kisajoukkue saa lopullisen muotonsa 24. tammikuuta, jolloin tehdään loput valinnat. Joukkue on muodostumassa noin 90 urheilijan kokoiseksi.

– Jääkiekkojoukkueisiin valitaan yhteensä 48 pelaajaa, joten siitä tulee noin puolet kisajoukkueestamme. Neljän vuoden takaisiin PyeongChangin kisoihin verrattuna lajikatraamme on Pekingissä hieman kapeampi, koska curlingissa ja pikaluistelussa paikkoja ei saavutettu. Tammikuun puoleenväliin asti tilanteeseen pystyy vielä vaikuttamaan, mutta ei tässä isompia heilahteluja ole enää odotettavissa, Lehtimäki sanoo.

Lähde: Olympiakomitean tiedote