Painonnostaja Anni Vuohijoki on varsin aktiivinen myös sosiaalisen median puolella.

Vuoden 2018 EM-mitalisti päätti näyttää joulun alla hieman humoristista puoltaan. Vuohijoki kirjoitti Instagramissa ”viestin joulupukille”.

– Rakas Joulupukki,⁣⁣ Olen ollut hyvin ahkera. Olen tämän vuoden jaksanut pitää somea ahkerasti yllä. Olen ottanut kantaa, puolustanut heikompia ja antanut sekä hyviä ja huonoja hetkiä. Olen saanut paljon palautetta ja olen kiitollinen siitä, että avoimuuteni on vaikuttanut. Se on ollut tarkoitus, aloitti Vuohijoki.

– Olen samalla katsonut miten jumalaisen kauniit naiset satojen tuhansien seuraajien saattelemana jakavat seksikkäitä kuvia nettiin. Olen tyrmistynyt, mutta samalla kateellinen siitä, etten pysty samaan. Olen jo vuosia linjannut itseni järjenihmiseksi, jonka tulee pitää yllä kunniallista imagoa, jatkoi Vuohijoki.

Vuohijoki jatkoi kertomalla toivovansa 30 000 seuraajan ylittämistä.

– Tämän päätöksen innoittamana haluan jakaa teille pukin kontin sijaan ihan vaan Annin kontin, täräytti nainen.

Kuva ja koko päivitys tästä.