Norjan miesten hiihdon tilanne on uomissaan alkukauden perusteella. Naisissa Therese Johaug on ollut mainiossa iskussa.

Takana on kuitenkin sitten hieman hiljaisempaa naisten osalta. Heidi Weng taisteli toki kolmanneksi Tour de Skillä. Hänen jälkeensä seuraava norjalainen Tiril Udnes Weng oli kymmenes turneella.

Ingvild Flugstad Östberg joutui jättämään kauden kesken terveysongelmien vuoksi. Helene Marie Fossesholm taas jätti Tour de Skin kesken heikkojen esitysten jälkeen.

Suomalainen hiihtolegenda Harri Kirvesniemi on seurannut mielenkiinnolla norjalaisten tekemistä. Hän esitti Ilta-Sanomissa oman epäilynsä Johaugin merkityksestä tilanteen.

– Tason lasku johtunee osittain yksilöllisistä ongelmista, mutta varmasti taustalla on myös harjoituksellisia virheitä. Onko siellä Johaug asettanut jossain asioissa riman liian korkealle? Sitä kun on yritetty päästä hänen kanssaan taisteluihin, on mokailtu, Kirvesniemi epäili IS:ssä.

Tässä Ilta-Sanomien juttu, jossa Kirvesniemi kertoo enemmän näkemyksiään asiasta.