30 vuotta eilen täyttänyt hiihtäjä Iivo Niskanen on ollut jo vuosia suomalaisen hiihdon kovimpia menestyjiä.

Niskanen kertoo STT:n haastattelussa uransa ikimuistoisimmista saavutuksista tähän asti.

Niskanen voitti olympiakultaa jo Sotshin parisprintissä yhdessä Sami Jauhojärven kanssa. Henkilökohtainen kulta tuli neljä vuotta myöhemmin Etelä-Korean Pyeongchangissa.

Hän nostaa kuitenkin STT:lle esille tärkeimmäksi saavutuksekseen 15 kilometrin perinteisen maailmanmestaruuden Lahden kotikisoissa vuonna 2017.

Myös tulevaisuuden unelma on jo tiedossa.

–  Suuri unelma olisi voittaa Pekingissä 15 kilometrin perinteisen kulta. Se olisi upeaa.