Petter Northug arvioi Norjan TV2:lla miesten 15 kilometrin (p) hiihtokilpailua Pekingin olympialaisissa.

Northugiin teki vaikutuksen pronssia napanneen Johannes Kläbon suoritus. Norjalaistähti säästeli voimiaan ja nousi lopulta pronssille. Northug myönsi, että asia yllätti hänet.

– Ensimmäisellä kierroksella ajattelin, että hän oli liian kaukana mitalista. On otettava menetettyjä sekunteja kiinni. Mutta se olikin täydellinen suunnitelma Kläbolle. Hän on varmasti erittäin iloinen ensimmäisestä distanssimatkojen olympiamitalistaan, pohti Northug.

Northugin toki muistutti, että suunnitelma vei mahdollisuuden MM-kultaan.

– Suunnitelma vei täydellisesti mitaleille, mutta teki myös kullan voittamisen mahdottomaksi. Mutta Johannes halusi mitalin, ja hän meni lujaa lopussa. Jos haluaa voittaa, täytyy olla osa (Iivo) Niskasen kisaa alusta saakka. Kukaan muu ei pystynyt siihen, linjasi Northug.