Janne Ahosta on houkuteltu vahvasti mukaan Rovaniemellä käytäviin yhdistetyn SM-kisoihin, kertoo Yle.

Tammikuussa upeasti mäkihypyn SM-pronssia napannut mäkikotka avasi tilannettaan viime viikonloppuna Ylen Urheilustudiossa.

– Yhdistetyn maajoukkuevalmentaja Petter Kukkonen on kysellyt mukaan kauden alusta asti. Olen sitä ehkä jossain vaiheessa leikkimielisesti harkinnut asiaa, mutta minulla on kuitenkin hyvät syyt vetäytyä. Siellä on liian pieni mäki ja liian pitkä hiihtomatka. Ei tarvitse lähteä, Ahonen kertoi Ylelle.