Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä avasi kilpailukautensa sunnuntaina. Mäkelä voitti tuloksella 14,14.Forbachissa, Ranskassa.

Tulos on Euroopan tämän kevään kärkitulos ja maailmantilaston 10. paras.

– Haha, harvinaista herkkua, naureskeli Mäkelä itsekin Euroopan kärkitulokseen sosiaalisessa mediassa.

– Kisaan tullessa tuntui, etten tiedä yhtään, mitä tulee Portugalin harjoitusleirin sairastelun jälkeen. Kun perusominaisuudet ovat kuitenkin hyvät, päätin jättää verryttelyhypyn pois. Keskityin juoksemiseen ja siihen, että pääsen hyvin lankulle, Mäkelä kertoi SUL:n tiedotteella.

Päätös tuotti kaksi 14,14 kantanutta hyppyä, yhden 14,02 kantaneen hypyn ja kaksi hieman alle 14-metristä.

– Juoksu tuli hyvin, mutta loikkien kanssa oli ongelmia. Ne alkoivat pettää ja kun sain sen korjattua, alkoi olla puhti pois. Isosisko-Margareetalla on tiistaina syntymäpäivä. Hän toivoi lahjaksi yli 14 metrin hyppyä, joten se tuli nyt hoidettua, Mäkelä sanoi.

– Ja leirillä tuli sitten vielä mustelmaa kantapäähän, kun ei ollut päässyt tekemään harjoituksia. Mutta sitten vaan niin sanotusti tyhjensin pään ja päätettiin valmentajan kanssa, että mennään hakemaan hyppykunto kisojen kautta, Mäkelä totesi.

Mäkelän toiveissa on kimmahtaa seuraavissa kilpailuissa jo selvästi pidemmälle.

– Paavo Nurmi Games ja Orimattila ovat ainakin varmoja kisoja. Katsotaan, tuleeko niiden väliin vielä muuta, Mäkelä sanoi.

Lähde: SUL:n tiedote