Aitajuoksija Lotta Harala kirjoitti perjantaina varsin poikkeuksellisella tavalla siitä, kuinka urheilijoiden on välillä vaikea seurata kollegojensa kilpailemista, kun itsellä on vaikeaa.

– Eilisen Motonet GP:n ekan osakilpailun katselu kotisohvalta tuntui yllättävän pahalta, aloitti Harala.

– Vaikka olin jo pidempään tiennyt, että sääriluuvammani ei tule paranemaan riittävän ajoissa, että pääsisin starttaamaan kauden alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Lahden osakilpailussa. Silti, kun jälleen kerran juuri minä olin se, joka istui sohvan pohjalla kun kilpakumppanit pääsivät huippuolosuhteissa tekemään sitä tämän homman suolaa eli ulosmittaamaan koko pitkän vuoden työ tulokseksi, tuntui se äärimmäisen pahalta. Tunsin kateutta. Tuntui epäreilulta, myönsi Harala.

– Vaikka olen pysynyt tämän pitkän ja piinallisen kuntoutuksen aikana positiivisena, luottavaisena ja erittäin motivoituneena. Olen myös joutunut elämään pitkiä ajanjaksoja äärettömän epämiellyttävien tunteiden kanssa. Tää ei ole helppoa eikä mitenkään päin mukavaa. Haluan olla rehellinen ja sanoa tämänkin puolen totuudesta ääneen.

Harala sai muilta urheilijoilta ja faneilta paljon kehuja avoimuudestaan ja ajattelevaisuudestaan. Paluuta myös tekevä painonnostaja Anni Vuohijoki ilmaisi myös näkemyksensä.

– Samoja keloja täällä, kyll me viel tullaan, tsemppasi EM-pronssimitalisti.