Moukarinheittäjä Krista Tervo on ottanut kauden kolmannen voittonsa Somerolla lauantaina. Tervon moukari lensi nyt 71,85.

– Oli todella tiukka kilpailu ja sain nyt vähän useamman hyvän heiton kuin Kankaanpäässä, Tervo viittasi kotimaankauden avaukseensa, jossa heitti viikko sitten 71,46.

Tervon kausi jatkuu Lahden Motonet GP-kilpailuissa ensi keskiviikkona 25.5.

Silja Kosonen hävisi Tervolle sentin tuloksella 71,84 ja heitti kaikkiaan neljä kertaa yli 70 metriä. Se oli Kososelle yllätys.

– En odottanut näin hyvää tulosta. Olin koko viikon kipeä, ihan perusflunssassa. Tein eilen treeneissä viisi heittoa, Kosonen kertoi.

Kilpailutulos on Kososen kauden paras ja ylitti myös Münchenin EM-rajan. Eugenen MM-rajan hän on ylittänyt jo viime vuonna.

– Heitoista kahdessa ensimmäisessä läksin vähän vetämään moukaria, mutta viimeiset olivat hyviä heittoja ja neljä 70 metrin ylitystäkin oli hyvin, Kosonen sanoi.

Lähde: SUL:n tiedote