Keihästähti Lassi Etelätalo on kaikesta päätellen varsin vahvassa kunnossa. Mies on julkaissut Instagram Storiesissa mielenkiintoisen videon harjoituksistaan.

Keppi sai kyytiä. Kenttä ei riittänyt, kun keihäs kaartoi pitkälle pusikkoon. Kyseessä ei toki ollut mitoiltaan mikään Olympiastadion.

– Viimeinen heittoreeni ennen PNG:tä (Paavo Nurmi Games) tehty. Toivottavasti Turussa kenttä riittää ja Mustang on valmiiksi ladattu! veisteli Etelätalo.

Etelätalo viittasi kommentillaan siihen, että SE-tuloksen ylittäjä saa Paavo Nurmi Gamesissa Ford Mustang Mach-E:n.

– Kun koossa on MM- tai olympiafinaalia vastaava osanottajalista, katsoimme hyväksi heittää peliin pienen ärsykkeen. Jos kilpailun voittaja heittää pisimmän nykykeihäällä Suomessa heitetyn kaaren, eli yli Aki Parviaisen SE:n 93,09, hän saa Fordin täyssähköisen SUV-katumaasturi Mustang Mach-E:n, kertoo Paavo Nurmi Gamesia järjestävän PN Turku Oy:n toimitusjohtaja Jari Salonen tiedotteella.

Etelätalo oli neljäs vuoden 2019 MM-kisoissa Dohassa. Tokion olympialaisissa hän oli kahdeksas. Keihäs lensi Tokion karsinnassa 84,50 metriä.

Paavo Nurmi Games järjestetään 14. kesäkuuta Turussa.