Pikajuoksija Lotta Kemppisen terveysmurheet jatkuvat. Nainen kertoo Instagramissa, että hän ei pysty kilpailemaan sittenkään vielä tulevalla viikolla.

– Työt jatkuu, vaikka ei ihan niin kuin toivoisin. En pysty valitettavasti ensi viikolla vielä kisata (vaikka halu oli kova) ja ollaan treeneissäkin jouduttu tekemään muutoksia. Jospa sitä Oulussa pääsisi jo kyyristymään telineisiin. Onneksi ympärillä on eri alojen ammattilaisia, jotka ovat valmiita tekemään hommia mun eteen virka-ajoista riippumatta, kiitos siitä! kirjoitti Kemppinen.

Kemppinen kertoi kesäkuun alussa, että vasen akilles vaivaa häntä ja estää juoksemisen. Nainen kertoi nyt, että kipu on edelleen ongelma.

– Jalassa oleva kipu ei halua antaa vielä periksi, toivottavasti pian. Ja huolestuneille: kovaa treeniä tehdään, vaikka juoksua ei tällä hetkellä, en mä ajatellut vain sohvalla maata. Ja todellakin penkkiurheilen kaikki kotimaiset kisat (ja osan ulkomaisistakin). Lisäksi joo, keskityn myös niihin muihin kivoihin juttuihin, ei urheilu ole koko elämä.

– Mutta kesä on urheilun kulta-aikaa, jolloin pääsisi näyttämään koko vuoden työn, joten vaikka kaikkea muuta kivaa voi tehdä, niin kyl mä silti ne isoimmat ilonaiheet haluaisin tuolta radalta. Siihen asti tyydytään treeneissä sellaisten ominaisuuksien kehittämiseen, mihin ei ole kisakaudella aina niin paljoa aikaa, päivitti Kemppinen.

Kemppinen nappasi reilu vuosi sitten EM-hallihopeaa 60 metrillä. Hän kellotti viime vuonna samalla matkalla uuden Suomen ennätyksen 7,16.

Koko päivitys tästä.