Seitsenottelija Miia Sillman aloitti kautensa lupauksia herättävästi Puolassa toukokuun puolivälissä. Hän sai kasaan pisteet 5887. Nyt nainen on kokenut takaiskun.

– En ole koskaan ennen ottelut näin varhain keväällä. Siihen nähden tuo oli hyvä tulos, Sillman sanoi vielä tuolloin SUL:n tiedotteella.

Sillmanin piti otella tulevana viikonloppuna Teneriffalla. Nainen on nyt kertonut Instagram Storiesissa, että tuo suunnitelma on piloilla.

– Huomenta kaikille. En ole tänne someen päivitellyt mun kuulumisiaan, kun mua on suoraan sanoen aika paljon ketuttanut, koska mä joudun jäämään tämän mun reiden takia viikonlopun Teneriffan ottelusta pois.

– Tämä reisi kipeytyi siellä Puolan ottelun aikana. Mutta seuraava ottelu viimeistään kesäkuun lopulla rankingkisa Oulussa, mihinkä on vielä useita viikkoja aikaa. Toivottavasti siihen palaudun, jatkoi Sillman.

Suomalaiset yleisurheilijat ovat kokeneet ikäviä vammoja kevään aikana. Muun muassa Nooralotta Nezirillä, Maria Huntingtonilla ja Ella Junnilalla on ollut terveysmurheita.

Kesä on iso yleisurheilulle, sillä edessä on MM- ja EM-kisat.