Wilma Murto ylsi Eugenen MM-kisojen naisten seiväsfinaalissa kuudenneksi tuloksella 460. Murron kilpailun päättänyt kolmas yritys 470:stä oli myös lähellä.

– Aika tyylipuhdas kilpailu. Se on sitä silloin, kun menee ensimmäisellä yli kaikki korkeudet kunnes ei enää pääse yli. Toki olisin toivonut, että viimeisessä yrityksessä 470:stä rima olisi jäänyt kannattimille killumaan, mutta se jäi odottamaan seuraavaa kilpailua, Murto sanoi SUL:n tiedotteella.

Murto meni kilpailussa 430, 445 ja 460 ensimmäisellään. Hän pudotti sitten kerran 470:stä ja vaihtoi toiseen yritykseen seipään.

– Tuntui, että sain tehtyä sellaisen hypyn kuin odotin. Viisi senttiä telineiden etäisyyttä lähemmäksi ja rima olisi voinut sinne jäädä, Murto kommentoi viimeistä hyppyään.

Murto kertoi, että hänellä kahdessa viimeisessä yrityksessä isoin seiväs, joka hänellä oli mukana. Hän ei ollut hypännyt sillä aikaisemmin.

– Se oli riskiratkaisu, jonka takana seison. Se oli kiikunkaan, olisiko edellisellä seipäällä päässyt vielä 470, mutta olen tyytyväinen, että riskaabeli yritys tehtiin ja olin mennä kolmannella yli, Murto sanoi.

– Arvokisat ovat niitä paikkoja, joissa näitä kokeiluja tehdään. Ei niitä Tilastopajacupissa tehdä.

Yhdysvallat otti kilpailusta kaksoisvoiton, kun Katie Nageotte ja Sandi Morris veivät kärkisijat 485:n ylityksellä.

KATSO MYÖS: Yleisurheilun MM-kisojen erikoissivu