Estejuoksija Topi Raitasen taktiikka toimi täydellisesti Münchenin EM-kisojen 3 000 metrin esteiden alkuerissä. Kellotus 8.33,51 vei vaivatta finaaliin.

– Siinä on tiivis pakka. Pitää olla pelipaikoilla, kun mitalitaistelu alkaa, Raitanen kommentoi SUL:n tiedotteella.

Finaali on perjantai-iltana. Raitasen vauhti oli tiistaina tarkkaan laskelmoitua Münchenin lämmössä.

– Suora jatkopaikka oli tavoite ja se vaatii tuollaista juoksua.  Alussa olin porukan takana ja katsoin, mitä tapahtuu. Juoksun jälkimmäisellä puoliskolla tulin lähemmäksi keulaa ja katsoin, että viiden joukko on siinä omien silmieni edessä, Raitanen kertaili.

– Uskoin, ettei lopussa tarvitse juosta alle kahden minuutin ja 40 sekunnin kilometriä, että olen viiden joukossa. Se 5-6-7:n parhaan joukko oli lopussa aika hajallaan. Pysyin viidentenä ja katsoin, ettei kukaan tule lopussa ohi.

Raitanen joutui pettymään pahasti Eugenen MM-kisoissa. Mies romahti kauas huippuajoista vatsavaivojen vuoksi.

Mies kommentoi vaivojaan Iltalehdelle ennen EM-juoksua. Hän ei halunnut paljastaa yksityiskohtia tilanteestaan.

– Elämässä ylipäänsä on hyviä ja huonoja jaksoja. Nyt ne vaikeat ovat hallinnassa ja katsotaan eteenpäin. Mitään säännöllistä lääkitystä minulla ei ole, Raitanen sanoi Iltalehdelle.

– Tiettyjä asioita ravinnossa on tarkennettu. Jotain jätetään pois ja jotain lisätään, niin saadaan kroppa kuntoon. Münchenissä ei ole omia ruokia mukana.

Tästä Iltalehden juttu.

KATSO MYÖS: Yleisurheilun EM-kisojen erikoissivu