Viivi Lehikoinen onnistui upeasti Münchenin EM-kisojen välierissä. Nainen kellotti 400 metrin aitojen uuden SE-tuloksen 54,50.

Aiemmin kesällä Suomen ennätyksensä nimiin ottanut Lehikoinen voitti eränsä ja eteni finaaliin.

– Takasuoralla oli vastatuuli, joten vaihdoin 16 askeleen rytmiin jo kolmannen aidan jälkeen. Loppusuoralla oli kolme tyttöä mukana, joten sain hyvää kiriapua ja vauhtia varsinkin viimeisen aidan jälkeen, Lehikoinen kertoi SUL:n tiedotteella.

Lehikoinen myönsi, että Wilma Murron seiväskulta inspiroi Suomen urheilijoita.

–  Yöunta ne fiilikset hiukan häiritsivät, ja muutenkin kun olin innoissani tämän päivän kisasta, mutta kunhan jotenkin sain nukuttua. Juhlimista en kuullut, koska nukun korvatulppien kanssa. Huomenna lähden nauttimaan kilpailusta ja taistelemaan.

Kristiina Halonen oli eränsä seitsemäs ajalla 56,82. Hän tippui finaalista.

–  Pettymys oli, mutta ei tämä epäonnistuminen ollut, omalle tasolleni juoksin. Mutta ennätystäni (56,68) lähdin juoksemaan. Olin siinä vauhdissa eilen alkuerissä, mutta loppu tuli hiukan liian hitaasti, kommentoi Halonen SUL:n tiedotteella.

200 metrin alkuerässä Samuel Purola oli eränsä neljäs tuloksella 20,77. Se toi aikavertailun kautta välieräpaikan.

– Ei kauheasti innosta, kun se tietää ykkös- tai kakkosrataa välieriin. Kaarre oli vaikea. En oikein päässyt siinä vauhtiin. Suoralle pitäisi saada mahdollisimman kova vauhti. Nyt sitä ei tullut ja juoksu oli tasapaksu, juoksija harmitteli SUL:n tiedotteella.

KATSO MYÖS: Yleisurheilun EM-kisojen erikoissivu