Aitajuoksija Annimari Korte ei ole mukana viikonlopun Ruotsi-ottelussa. Naisen kausi päätyi ennen aikojaan vammojen ja muiden terveysmurheiden vuoksi. Korte on kuitenkin ollut varsin aktiivisena sosiaalisessa mediassa.

SE-nainen muistelee ajoittain muun muassa opiskeluvuosiaan Yhdysvalloissa. Nyt Kortteella oli hieman valitettavampaa kerrottavaa.

Korte jakoi hiljattain Instagram Storiesissa videoita, joissa hän ampui aikanaan Yhdysvalloissa haulikolla. Nyt hän kertoi ikävän tiedon videon kuvaajasta.

– Postasin näitä videoita pari viikkoa sitten. Tämän videon kuvaaja, entinen britti huippu-urheilija, on ollut koomassa puolitoista viikkoa, kun auto ajoi päälle pyöräillessä. Herätysyritykset eivä ole onnistuneet, paljasti Korte Instagram Storiesissa.

Korte halusi samalla lähettää viestin autoilijoille.

– Kaikkien autoilijoiden olisi välillä hyvä miettiä, että kaikki huomio ajamisessa koko ajan ei vain itsensä, mutta myös muiden takia.