Aitajuoksija Lotta Harala on pohtinut viime aikoina työn merkitystä omalle identiteetilleen. Hän nosti asian esille sosiaalisen median julkaisussaan.

– Galluppi: onko työ iso osa sun identiteettiä? tiedusteli pika-aituri Instagramissa.

– Itse myönnän, että urheilijuus on aina ollut iso osa identiteettiäni. Välillä liiankin! On tullut määritettyä omaa arvoa ihmisenä urheilun kautta ja se ei enää ole mitenkään hyväksi, aloitti Harala.

– Mutta oon myös ollut kuutisen vuotta yrittäjä. Sitä en oo koskaan omaksunut tärkeäksi osaksi itseäni. En esimerkiksi koskaan yrittäjän päivänä oo tehnyt mitään postausta tms, olisin kokenut sen jotenkin teennäisenä ja feikkinä.

– Viimeisen viikon aikana mulla on kuitenkin noussut sellanen yrittämisen into. Haluan itse alkaa hoitaa yritykseni asioita ja tehdä asioita mahdollisimman fiksusti ja taloudellisesti kannattavasti, kirjoitti Harala.

Haralan julkaisu herätti paljon mielenkiintoa. Myös Maria Huntington ja Nooralotta Neziri esittivät näkemyksensä.

– Proud of u ja nyt kun on kaivettu business lady kaapin perukoilta esiin niin sehän ei ihan hevillä enää sinne kaappiin joudu!! Ja kyllä sut vielä sijoittamisen maailmaan houkutellaan, viestitti Huntington.

– Mulle on myös ollut vaikea sanoa itseäni yrittäjäksi… Hassua, vaikka sillä tavallaan elättää itsensä! Mutta ennen kaikkea sitä identifioituu urheilijaksi. Musta tuntuu, että meille on iskotettu ajatus siitä, että urheilija ei saisi identifioitua kuin vain urheilijaksi… päivitteli Neziri.

Koko päivitys tästä.