Aitajuoksija Nootalotta Nezirin kausi oli urheilullisesti raskas. Hänellä on tapahtunut kuitenkin myös henkilökohtaisen elämän puolella.

Neziri on nyt kertonut Instagramissa muuttaneensa elokuun alussa. Hän kertoo asuvansa nykyään kumppaninsa kanssa rivitalokolmiossa.

Neziri esitteli Instagramissa näyttävää asuntoa. Hän teki julkaisun yhdessä yhteistyökumppaninsa kanssa.

– Jotkut ovatkin ehkä jo huomanneet, että me muutettiin elokuussa! Ja ai vitsit rakastan uutta kotiamme, aloitti Neziri.

– Kylppäriin meillä oli käytetty tyylikkäitä ja laadukkaita Arte Marmo Grey Matt -laattaa, josta ollaankin jo saatu paljon kehuja. Kylppäri on suunniteltu erittäin tilatehokkaaksi, sillä samaan tilaan on saatu myös pieni kodinhoitotila ja meille äärimmäisen tärkeä asia, eli toinen vessa! naureskeli Neziri.

– Mun lempparikohta meidän asunnossa on kolmannen kuvan kohta. On mielestäni ihanaa, kun koko olkkarin ja keittiön matkalta on lattiasta kattoon asti olevat isot ikkunat, joista näkee upean peltomaiseman, selvitti nainen.

Myös Annimari Korte ihasteli muiden mukana Nezirin kuvia.

– Ihanan väristä, haaveilen just tollaisesta! viestitti Korte.

– Kiitos!! Tykkään! En olisi itse osannut valita näitä sävyjä, mutta oon enemmän kuin tyytyväinen! kuittasi Neziri kehut.

Kuvat tästä.