Monet venäläiset hiihtäjät ja hiihtovaikuttajat ovat tehneet selväksi, että heitä ei kiinnosta maailmancupin tapahtumien seuraaminen, kun venäläisiä ei ole mukana kisoissa. Muonion Tykkikisojen perusteella kiinnostusta toki riittää.

Venäjällä seurattiin nimittäin aktiivisesti Tykkikisojen tuloslistoja. Reaktiot olivat myös voimakkaita.

Venäläiset fanit hiiltyivät etenkin lauantaina miesten 10 kilometrin perinteisen hiihtokisan tuloksista. Norja otti viitoisvoiton järjestyksessä Simen Krüger, Pål Golberg, Martin Nyenget, Didrik Tönseth ja Daniel Stock.

Itärajan takana on arvioitu etukäteen, että kaudesta tulee Norjan juhlaa, kun Venäjä ei ole mukana. Tykkikisojen tapahtumat sopivat tuohon kertomukseen. Asiaa kommentoitiin muun muassa Championat-sivustolle.

– Norjalaiset tuhosivat kaikki, kirjoitti yksi.

– Norjalaisten menoa ei voi käsittää, hämmästeli toinen.

– Tällainen kaudesta tulee, ennen kuin tulemme takaisin. Maaimancupista tulee Norjan cup, tilitti kolmas.

– Nämähän ovat Norjan mestaruuskisat, tylytti yksi.

Tykkikisoissa oli lähinnä norjalaisia, saksalaisia ja suomalaisia huippuja – ei tosi kaikkia. Esimerkiksi ruotsalaisia tähtiä ei ollut mukana.