Norjan Petter Northug oli aikansa suuri väriläiskä hiihtomaailmassa. 13-kertainen MM-kultamitalisti päätti uransa vuonna 2018. Sen jälkeen odottivat synkemmät ajat.

Northugin nimi alkoi näkyä ikävissä otsikoissa. Hiihtolegendalle tuli tutuksi huumeet ja viina. Seurauksena oli esimerkiksi käryjä ratista.

36-vuotias entinen kiritykki on nyt avautunut Iltalehdelle rankoista vuosistaan. Korkki on nyt kiinni, mutta takana on melkoinen kierre.

– Kun lopetin ammattilaisurani, olin kyllästynyt hiihtämiseen ja ihmisiin ympärilläni. Minun täytyi paeta. Minun pakopaikkani oli juhliminen. Juhlin kaasu pohjassa yli vuoden, avautui Northug nyt Iltalehdelle.

Northug joutui vuonna 2021 seitsemäksi vuodeksi kiven sisään. Vankilareissu päättyi viime vuoden elokuussa.

– Se oli väärin, mutta se teki minulle hyvää. En olisi tässä ja nyt, jos en olisi kokenut sitä aikaa. Olen iloinen, että minulla oli se aika, mutta olen iloisempi, että se on ohi. Olen oppinut paljon siitä, kertasi Northug IL:lle sekoilujaan.

Northug työskentelee nykyään hiihdon ja ampumahiihdon asiantuntijana Norjan TV 2:lla. Hän jakelee tuttuun tyylinsä varsin suoria ja kovia lausuntoja myös asiantuntijana. Niin kävi myös Rukan maailmancupin kisojen yhteydessä.

Tästä Iltalehden juttu.