Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä on urakoinut jo jonkin aikaa jälleen kunnolla harjoituksissa. EM-hopeamitalisti oli esimerkiksi viime viikolla maajoukkueleirillä.

Mäkelä on marraskuun alkamisen kunniaksi tunnelmistaan Instagramissa. Nainen myönsi, että lunta tässä vähän kaivataan.

– Marraskuu oli aina lapsena kiva kuukausi kun silloin satoi yleensä ensilumi ja omilla synttäreillä sai leikkiä kavereiden kanssa hangessa. Nyttemmin lumi taitaa olla harvemmassa ja synkkyys leimaa marraskuuta, mutta sitä suuremmalla syyllä nautitaan jokaisesta auringon pilkahduksesta. Iloisempaa Marraskuuta Sulle! kirjoitti Mäkelä.

Münchenin EM-kisoissa Suomen ennätyksen rikkonut Mäkelä teki myös hieman iloisemman päivityksen. Hän ilahdutti fanejaan julkaisemalla kuvia nuoruudestaan.

– Tukka putkella since 1992 Paljon on tapahtunut matkan varrella ja etenkin tänä vuonna, joten ajattelin ottaa toistaiseksi käytäntöön aihetunnisteen throwbackthursday. Tässä kauden jälkeen on saanut muistella paljon omaa elämää ja arkistojen kätköistä on löytynyt aarteita. Se on varma että iloisuus ja heittäytymiskyky on aina ollut läsnä mun elämässä, sanaili Mäkelä.

– On kiva muistaa, mistä on tullut, missä on ja minne on menossa, filosofoi eräs fani vastaukseksi.

Kuvat tästä.