Suomalaisjuoksija Sara Lappalainen (entinen Kuivisto) on kertonut tämän hetken tilanteestaan Instagramissa.

Lappalaisen viime kausi meni päätavoitteiden osalta pieleen terveysmurheiden vuoksi. Hän pääsi kuitenkin tekemään ihan kivaa tulosta loppusesongin aikana.

800 ja 1 500 metrin SE-nainen teki kesän päätteeksi ratkaisun, kun hän oli kärsinyt koko vuoden kovista kivuista.

– Mulla operoitiin syyskuun alussa kummatkin akillesjänteet. Ne oli temppuilleet koko vuoden ja aiheuttivat hirveää kipua, pilaten kaiken ilon koko urheilusta. Päätettiin kuitenkin sitkuttaa niillä kesä ja hoitaa ne sitten kuntoon, aloitti Lappalainen.

Lappalainen myönsi, että leikkaus ei ole aina ollut hänen silmissään ykkösvaihtoehto. Nyt hän veti kuitenkin johtopäätöksensä tilanteen vaikeuden vuoksi.

– Olen aina ollut aika leikkausvastainen, mutta todettiin tuossa kohtaa, että se on ainut ja oikea ratkaisu jos mielin vielä joskus juosta ilman kipua.

– Kuntoutus on sujunut tosi hyvin, tosin hieman hitaammin mitä ensin ajattelin sen vievän. Jännevammat ja vaivat on kuitenkin kinkkisiä juttuja ja niistä toipuminen on kaikilla erilaista! Joten vinkki kaikille akillesjänteiden kanssa painiville, malttia hommaan, eikä kannata masentua vaikka tuntuisi välillä menevän viikkoja, ettei tapahdu mitään.

– Juoksemaan olen päässyt koko ajan enemmän ja enemmän ja tänään vihdoinkin sain vetää ekaa kertaa kovempivauhtisia vetoja ihan oikeaa juoksua, iloitsi Kuivisto.

Kuivisto vahvisti myös, että hän aikoo kilpailla hallikaudella.

– Tarkoitus on juosta hallikausi jos vaan jalat etenee halutulla tavalla. Nyt ainakin näyttää hyvältä!

Koko päivitys tästä.