Venäjän hiihtotähti Veronika Stepanova on päättänyt pilkata etenkin pohjoismaalaisia sen vuoksi, että venäläishiihtäjät on suljettu kansainvälisistä kisoista. Logiikka ei aina seuraa viestin olympiavoittajan perässä.

Maanantaina Stepanova päätti kuittailla Instagramissa ruotsalaisille tv-katsojien määrästä. Hän otti kuitenkin jostain syystä esille viime vuoden luvut – silloin venäläiset hiihtäjät olivat mukana lähes koko kauden.

– Ruotsalaiset voivat voittaa lähes kaikki maailmancupin kisat. Mutta heillä oli viime vuonna keskimäärin 137 000 katsojaa TV:ssä viime kaudella. Miten sanotaan epäonnistuminen ruotsiksi? Ilman kilpailua meitä vastaan, ovat luvut vielä pienempiä, tylytti Stepanova.

Stepanova ei huomioinut sitä, että tv-oikeudet vaihtoivat omistajaa viime kaudeksi Ruotsissa. Sillä oli varmasti iso vaikutus katsojalukuihin.

Tiistaina Stepanova teki päivityksen, joka noudatteli täysin erilaista logiikkaa. Hän hämmästeli norjalaisten suurta kiinnostusta Rukan maailmancupin tapahtumiin.

– Eilen harmittelin (tai pilkkasin, kuten jotkut väittivät) maailmancupin erittäin pieniä katsojalukuja Ruotsissa. Nyt on aika onnitella norjalaisia. Heillä on ennätys TV3:lla, joka kuuluu myös Viaplaylle. Yhtä kisaa katsoi sunnuntain 328 000 ihmistä. Viime vuonna ei nähty vastaavaa. Se sunnuntain kisa oli miesten 20 kilometriä. Siinä norjalaiset voittivat kaiken. Niin tämä kausi menee. Norjalaiset katsovat norjalaisten voittoja. Ei ole yleisöä, kiinnostusta missään muualla. En ymmärrä, miksi pitää kilpailla Alpeillakin. Pitäisi järjestää Norjan avoimet maailmancupin sijaan, halvempaa ja loogisempaa, veisteli Stepanova.

Stepanova ei maininnut, että Ruotsin naishiihtäjät dominoivat Rukalla. Norjan naisille odotetaan paljon vaikeampaa kautta. Eikö siitä seuraisi Stepanovan logiikan mukaan, että katsojamäärät nousevat Ruotsissa, kun naisissa Ruotsi dominoi? Stepanova ei myöskään kirjoittanut mitään Suomen katsojamääristä. Ne pysynevät varsin kovina.

Monet hiihdon asiantuntija ja laji-ihmiset ovat toki myöntäneet, että kilpailun puute on huono juttu kansainväliselle hiihdolle. Samalla suurin osa pitää selvänä, että Venäjä ei ole nyt tervetullut kisoihin.