Kolmiloikkaaja Senni Salmisen itsenäisyyspäivä ei mennyt suunnitelmien mukaan. Hän kertoi punttisalilla tapahtuneesta ikävästä sattumuksesta.

– Itsenäisyyspäivän huvit: olkapää sijoiltaan puntilla. No mutta tästäkin noustaan, kirjoitti Salminen Instagram Storiesissa kuvansa yhteyteen.

Salmisella on alla vaikea kausi. Hän ylsi tosin hienosti Münchenin EM-kisojen finaaliin. Kristiina Mäkelä nappasi samassa kisassa EM-hopeaa ja vei Salmisen SE-tuloksen.

Salminen paljasti hiljattain myös Instagramissa, että hänellä on ollut hieman muitakin ongelmia. Niiden vuoksi hän ei ole panostamassa hallikauteen. Katse on kesässä. Ensi vuonna järjestetään jälleen yleisurheilun MM-kisat.

– Tekemistämme terveydentilatutkimuksista ilmeni löydöksiä, jotka ovat jo pitkään vaikuttaneet kehoni suorituskykyyn ja palautumiseen negatiivisesti. Treenaaminen on ollut nyt hyvin rauhallista, mutta kaikkea mielekästä ja kivaa on onneksi päässyt tekemään! Alustavasti katseet on käännetty jo kesäkauteen, jotta ehdimme maltillisesti rakentamaan kuntoa kohti uusia pitkiä hyppyjä, kirjoitti Salminen.