Mäkihyppylegenda Toni Niemisen uran aikana sattui ja tapahtui. Sama meno on jatkunut myös sen jälkeen, kun mies on jättänyt mäkimontut taakseen. Ilta-Sanomat kertoo verkkosivuillaan uusimmasta käänteestä.

Nieminen oli Rukan maailmancupissa töissä kuuluttajana. Kesällä töitä kovasti paiskinut Nieminen ehti ottaa syksyllä hieman rennommin.

Sen seurauksena avautui ilmeisesti myös korkki. Juhlimisen jälkeiset sunnuntaiaamut olivat kuitenkin liikaa Niemiselle ja hänen kumppanilleen.

Pariskunta veti johtopäätökset. Korkki laitettiin kiinni, ja niin se on myös ilmeisesti pysynyt.

– Korkki on ollut kiinni jo jonkin aikaa, paljasti Nieminen Ilta-Sanomille.

Niemisen mukaan hänellä ei ole ikinä ollut ongelmaa alkoholin kanssa. Hän myöntää kuitenkin IS:lle, että olo on nyt parempi selvänä miehenä.

 – Alkoholi on flegmatisoiva aine, ja kyllä minulla on ollut raikkaampi olo, sanoi Nieminen IS:lle.

Toni Nieminen voitti urallaan kaksi olympiakultaa vuonna 1992 Albertvillessä. Hän ei sen jälkeen noussut palkintopallille arvokisoissa.

Tästä Ilta-Sanomien juttu.