Aitajuoksija Annimari Korte kirjoittaa sosiaalisessa mediassa monista eri aiheista. Nainen päätti hiljattain ottaa kantaa energiajuomiin.

Korte kertoi ensin Instagram Storiesissa törmänneensä Ilta-Sanomien juttuun, jossa käsiteltiin energiajuomariippuvaisia nuoria. Se sai naisen avautumaan.

– Join edelliset 4 vuotta joka aamu energiajuoman, sitä edelliset 10 vuotta joka aamu kun mulla oli varaa niihin, aloitti Korte.

– Pahoista univaikeuksista (vuonna 2019 esimerkiksi nukuin keskimäärin 4h yössä, aina unilääkkeiden avulla) kärsineenä oli tunne, että ”tarvitsee” aamulla energiajuoman. Ja pidän niistä tosi paljon.
Loppukesästä päätin lopettaa energiajuomien käytön, ne kun pilaavat hampaatkin muiden haittojen lisäksi, paljasti Korte.

– Koitin aluksi lopettaa heti täysin, mutta se ei onnistunut. Tuntui että energiajuoman juomisesta tulee vaan niin paljon parempi olo ja ne ovat tosi hyvänmakuisia. Päätä särki, jos ei juonut aamuista energiajuomaa, jatkoi Korte.

Nainen kertoi siirtyneensä sen jälkeen kahviin. Tuokaan kokeilu ei tuottanut toivottuja tuloksia, kun hän ei pitänyt kahvin mausta.

– Kun sitten lopetin kahvinkin juonnin, aloinkin olemaan paljon pirteämpi koko päivän, eikä huonosti nukutun yönkään jälkeen ollut pahaa väsymystä, avasi Korte.

– Nyt 4 kuukautta oon juonut kofeiinia vain preworkoutissa ennen kovimpia treenejä, mutta muuten en ollenkaan. Ja oon ollut virkeämpi kaikki päivät ja nukkunut paremmin kuin koskaan!

SE-naisen mielestä energiajuomat olisi hyvä kieltää alle 18-vuotiailta.

Koko päivitys tästä.