Maastohiihtäjä Perttu Hyvärinen on kirjoittanut Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEK:n blogissa omista kokemuksestaan muun muassa dopingtesteistä.

Viime vuoden Pekingin olympialaisissa loistavasti onnistunut Hyvärinen kiittelee SUEK:n toimintaa. Hän pitää suomalaisia käytäntöjä esimerkillisinä.

– Yhteistyö SUEKin kanssa toimii hyvin ja me olemme edelläkävijöitä, kun vertaa vaikka muihin maihin. Jos mietitään ihan testausta, niin olen ollut testeissä monessa eri maassa, eri tahojen, jopa voittoa tavoittelevien yritysten testattavana, aloitti Hyvärinen.

Hyvärinen paljasti myös, että muualla hän on joutunut ajoittain varsin erikoisiin tilanteisiin.

– Paikalla on aina kaksi henkilöä, välillä jossain muualla on vain yksi. Tämä vaikuttaa moneen asiaan, esimerkiksi näin korona-aikana tunnen oloni turvalliseksi SUEKin testeissä. Aina on maskit, ja käsihygieniasta huolehditaan. Näin ei todellakaan ole joka paikassa. Olen päässyt ihan itse opettamaan testaajille maskin laittamista oikein päin, paljasti Hyvärinen.

Hyvärinen kertoi myös oman ikävän kokemuksensa olinpaikkatietojärjestelmään liittyen. Hän aiheutti itselleen ylimääräistä stressiä.

– Olinpaikkatietojärjestelmän urheilijoilla on ihan älyttömän suuri vastuu. Kausi on pitkä ja rankka, sitten ylimenokaudella ollaan lomalla, eikä siinä töitä hirveesti haluaisi ajatella. Järjestelmä ei mitään lomaa kuitenkaan tunne, vaan sinne pitää merkata joka päivä. Välillä meinaa sitten päivitykset unohtua. Sain kerran merkinnänkin, joka johtui ihan inhimillisestä virheestä. Kyllä se oli aika ahistava paikka. Jotenkin tuli tosi leimattu olo. Toisaalta sen jälkeen tuli skarpattua ilmoittamisessa. Ammatinvalinta juttu, tämä kaikki vaan kuuluu urheilijan arkeen, kirjoitti Hyvärinen.