Kristiina Mäkelä otti upeasti kolmiloikan EM-hopeaa kesällä Münchenissä. Mäkelän vuosi ei kuitenkaan ollut helpoimmasta päästä.

Nainen on nyt avautunut aiheesta yhteistyökumppaninsa Suomalainen Energiaosuuskunnan blogissa. Mäkelä puhui asioista, joista hän ei ole aiemmin pitänyt meteliä.

– Minun urheilu-urallani ei ole ollut sellaista totaalista floppikesää, joten toukokuun puolessa välissä ajattelin, että jos tänä vuonna on sen aika, niin otetaan se sitten selkä suorana vastaan. Luovuttaminen ei ollut vaihtoehto, vaikka viimeisessä tekniikkatreenissä Portugalissa hädin tuskin pääsin yli 13 metriä, avautui Mäkelä.

Mäkelä kertoi, kuinka hän reagoi vaikeuksiin. Nainen teki selviä päätöksiä.

– Ajattelin että jos joku lähtisi ihan alusta, tällä kokemuksella ja tietotaidolla, mitä minun takataskustani löytyy, pääsisi jo aika pitkälle. Päästin irti kaikista harjoituksellisista tavoitteista ja kaikista niistä ajatuksista “tähän aikaan vuodesta pitäisi olla siinä ja tässä tuloskunnossa”. Irti päästäminen toimi. Olo helpottui. Tein päivä kerrallaan asioita niin hyvin kuin osasin. En yrittänyt tehdä mitään ylimääräistä, avasi Mäkelä.

Mäkelä ei halunnut puhua vaikeuksistaan julkisesti. Hän ei kaivannut huomiota asian suhteen.

– Pidin tuskaisan kevään ja haasteellisen harjoituskauden omana tietonani. Viimeinen asia mitä tarvitsin, olisi joku mediamyllerrys. Muistan istuneeni eräässä tiedotustilaisuudessa ajatellen “tämä on niin väärä paikka mulle, just nyt”. Työt on kuitenkin tehtävä ja media on osa sitä. Kauden alku ei ollut surkea, joten vältyin joutumasta silmätikuksi, jatkoi Mäkelä.

SE-nainen muisteli myös Münchenin kisan tapahtumia. Hän avasi hopeahyppyä edeltäneitä tapahtumia.

– Toisen kierroksen hypyn jälkeen menin valmentajani Tuomas Sallisen luo. Sanoin: “Viimeinen loikka meni vähän ohi.” Tuomas sanoi: “Juoksu olisi voinut tulla vähän paremmin loppuun.” Ja sitten Suomen ennätys lukemat ilmestyivät taululle. 14.64 m, joka lopulta sinetöi EM-hopeamitalin, tunnelmoi Mäkelä.