Kulisseissa kuohuu – IS:lle tylyä vihjailua Suomen hiihdon MM-kisavalinnoista

Valinnat Planican MM-kisoihin on julkaistu hiihdon osalta. Markus Vuorelalla ei ollut tällä kertaa asiaa kisakoneeseen.
Mies on myöntänyt Ilta-Sanomien haastattelussa pettymyksensä. Hän koki, että paikka olisi voinut olla tarjolla etenkin 50 kilometrin perinteisen kisaan tai yhdistelmähiihtoon.
Vuorela esitti myös mielenkiintoista vihjailua MM-valintoihin liittyen. Hän päätti itse urakoida maailmancupissa. Jotkut muut hiihtäjät tekivät toisen ratkaisun. Se palkittiin.
– Joskus hiihtämättä jättäminen on parempi näyttö kuin hiihtää. En lähtenyt pelaamaan pelejä, että jättäisin kisoja tahallaan hiihtämättä valintatilanteiden takia. Joskus pelaamisella voittaa, latasi mies Ilta-Sanomille.
Vuorela ei lähtenyt sen enempää osoittelemaan sormella. Hän oli valmis katsomaan peiliin.
– Olisi pitänyt ymmärtää olla lähtemättä Tourille. Se katkaisi nousukunnon. Halusin kuitenkin hiihtää, mutta ehkä se nyt vaikutti valintoihin, pohti Vuorela IS:lle.
Maastohiihto
Pohjoismaisten lajien MM-kisat
Planica, Slovenia 22.2.-5.3.2023
Naiset
Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Jasmin Kähärä, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Eveliina Piippo, Krista Pärmäkoski
Miehet
Ville Ahonen, Niko Anttola, Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen, Remi Lindholm, Niilo Moilanen, Joni Mäki, Iivo Niskanen, Arsi Ruuskanen, Lauri Vuorinen
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Riitta-Liisa Roponen julkaisi yhteiskuvan tyttärensä kanssa – fanien riemu repesi
- Suomalaisen yleisurheilutähden rantakuva aiheutti p*skamyrskyn – SE-nainen antoi nyt palaa IS:ssä
- Norjan hiihtotähdeltä järkyttävä paljastus tilanteestaan
- IL:lle rajua vihjailua – nyt lyötiin pöytään Krista Pärmäkosken nimi
- Viivi Lehikoinen lausui pari valittua – hiihtäjärakkaan reaktio kertoo kaiken
- Synkkää luettavaa – SK: Nooralotta Neziri hyväksyi ikävän totuuden
- Käsittämätön ennätysparannus – keihäänheiton SE-tulos murskaksi
- Oliver Helander pettyi, karu totuus keihäänheiton supertähdestä selviämässä
- Sara Lappalainen teki muodonmuutoksen – uusi look tiputti leukoja lattiaan: ”Vau”
- Somessa reviteltiin paljastuksella Kalle Palanderin alapään asioista – näin maailmanmestari kuittasi
- Tylyä tekstiä – IL: Wilma Murron käytös kuohuttaa
- Urheilutähti katosi kuukausia sitten jäljettömiin – hyytävä totuus on nyt valkenemassa
- Naisurheilijan auringonottovideo sai fanit sekaisin – ”Miten tämä on laillista?”
- Sara Lappalainen teki muodonmuutoksen – uusi look tiputti leukoja lattiaan: ”Vau”
- Nyrkkeilyn maailmanmestari kokeili vapaaottelua – leikki päättyi hirvittävällä tavalla alta aikayksikön
- Riitta-Liisa Roponen julkaisi yhteiskuvan tyttärensä kanssa – fanien riemu repesi
- Se oli menoa – hiihtotähti Ristomatti Hakolan oven takana odotti karu yllätys
- Kristiina Mäkelän kesäkuva ällistytti – ”Kuin supermalli”
- IL:lle rajua vihjailua – nyt lyötiin pöytään Krista Pärmäkosken nimi
- Suomalaisen yleisurheilutähden rantakuva aiheutti p*skamyrskyn – SE-nainen antoi nyt palaa IS:ssä