35-vuotias Anne Kyllönen edustaa Suomea Planican MM-kisoissa. Viime kauden vahvojen otteiden jälkeen takaisin hiihdon A-maajoukkueeseen noussut Kyllönen on ollut tällä kaudella hieman epätasaisessa iskussa.

Näytöt olivat kuitenkin sen verran hyvät, että MM-kisapaikasta ei ollut minkäänlaista kysymystä. Veteraanihiihtäjä on pohtinut STT:n haastattelussa 22. helmikuuta alkavia kisoja.

Kyllönen kertoi pitävänsä Planican maastoja. Nainen uskoo niiden sopivan mainiosti hänen vahvaan vuorohiihtoonsa.

– Ainakin ennalta näyttää, että siellä olisi yhdet parhaista profiileista, mitä arvokisaurallani on ollut. Kaiken järjen mukaan niiden pitäisi sopia hyvin suomalaisille, Kyllönen arvioi STT:lle.

Naisten sprinttikisa on 23. helmikuuta. Kisat taas päättyvät naisten osalta 30 kilometrin perinteiseen 4. maaliskuuta. Hän teki STT:lle selväksi, että haluaisi nuo kisat myös hiihtää.

– Toivon, että pääsisin hiihtämään sprintin. Olen ajatellut, että se ja kolmekymppiä olisivat päämatkani. Tykkään myös yhdistelmäkilpailusta, sillä skiathlon on yleensä ollut minulle hyvä matka, pyöritteli itseään valmentava Kyllönen STT:lle.

MM-kisojen alla ja niiden aikana käydään varmasti kovaa keskustelua siitä, keiden pitää päästää hiihtämään milläkin matkoilla.

Tästä STT:n juttu