Monet suomalaisen yleisurheilijat ovat urakoineet jo kunnolla hallikisoissa. Maria Huntington on kuitenkin loistanut poissaolollaan.

Huntington on nyt paljastanut Instagramissa, mistä on kyse. Hän kertoi loukanneensa jalkansa vuoden alkupuolella.

– Kuten yleisurheilua seuraavat on varmaan huomanneet, mua ei ole hallikaudella näkynyt kilparadoilla. Tammikuun alussa lajireenissä tuli pieni vamma jalkaan, jonka kuntouttaminen on kestänyt yllättävän pitkään. Lisäksi sairastelut ja muut pienet ongelmat johti ratkaisuun, että kisaaminen aloitetaan vasta ulkoradoilla alkukesästä, kertoi moniottelija.

Huntingtonilla oli kuitenkin myös hyviä uutisia. Harjoitukset ovat alkaneet kulkea.

– Viimeisimmät viikot reenien osalta ovat antaneet kuitenkin viitteitä siitä, että oikeeseen suuntaan ollaan vihdoin menossa. Pitkästä aikaa usko omaan tekemiseen on palautunut… Tällästä tällä kertaa, takasin hommiin, viestitti Huntington.

Naiselle sateli tsemppiviestejä.

– Sä tuut olemaan kovempi kuin koskaan ennen, kannusti Nooralotta Neziri.

Huntington on saanut osansa epäonnesta. Naisen viime kesäkausi meni piloille loukkaantumisen ja sairastelun vuoksi.

Koko päivitys tästä.