Hiihdon MM-kisavalinnat julkaistiin Suomen osalta viime tiistaina. Naisten kohdalla yksi mielenkiintoinen asia oli Katri Lylynperän putoaminen kisakoneesta.

Lylynperä oli kaksi vuotta sitten MM-kisojen sprintin yhdeksäs. Nyt naisella ei ollut siis asiaa Planicaan.

Lylynperän näytöt ovat varsin ohuet tältä sesongilta. Nuorten MM-kultaa sprintissä juuri voittanut Jasmin Kähärä meni hänen ohi valinnoissa.

Lylynperä ei valinnoista pahemmin puhunut julkisesti heti viikolla. Suomen Cupin hiihtokisojen yhteydessä hän kuitenkin avautui asiasta medialle.

Nainen myönsi Iltalehdelle, että kisoista putoaminen oli pettymys. Iso yllätys se ei toki ollut.

– Se ei yllättänyt. Valintaperusteet olivat tiedossa. Minulla ei ollut riittäviä näyttöjä kansainvälisistä kisoista, Lylynperä myönsi Iltalehdelle.

– Olisin yllättynyt, jos minut olisi valittu. Tiedän, millä pelisäännöillä pelataan. Kaikilla joukkueeseen valituilla on parempi maailmancupin sija kuin minulla.

Lylynperän mukaan liika sairastelu on ollut hänen tämän kauden ongelmansa.

Tästä Iltalehden juttu.