Ilta-Sanomat kertoo verkkosivuillaan, että viime vuonna järjestetyn yleisurheilutapahtuman Turun Paavo Nurmi Gamesin kaikkia sovittuja kilpailupalkkioita ja tulosbonuksia ei ole vielä maksettu.

Paavo Nurmi Gamesin toimitusjohtaja Jari Salonen vahvisti asian Ilta-Sanomille.

Oliverilla (Helander) on meiltä saamisia noin 3 000 euroa. Osa urheilijoiden palkkioista on todella edelleen maksamatta, mikä ei ole meille ylpeyden aihe, vaikka rästeille muodostuu koko ajan viivästyskorkoa. Lupaan, että asia on kunnossa ennen kuin neuvottelemme osallistumisesta tulevan kesäkuun tapahtumaan, hän sanoi Ilta-Sanomille.

Salonen myönsi IS:lle, että PNG ei saavuttanut lipunmyynnissä ja yritysmyynnissä asettamiaan tavoitteita ja ”vajetta kertyi 150 000–200 000 euroa”. Salosen mukaan nyt odotetaan yhtä isoa päätöstä. Sen jälkeen voidaan maksaa rästit.

– Odotamme paraikaa opetusministeriön päätöstä tämän vuoden suurtapahtuma-avustuksista. Se on ollut meille noin 100 000–150 000 euroa, avasi Salonen IS:lle.

Ilta-Sanomat tiedusteli asiasta Helanderilta itseltään. Turussa viime kesänä 89,83 metrin kaaren heittänyt keihäsmies ei halunnut kommentoida asiaa IS:lle.

Tästä Ilta-Sanomien juttu.