Kristiina Mäkelältä ikävä paljastus tilanteestaan

Kolmiloikan EM-hopeamitalisti Kristiina Mäkelän hallikausi päättyi ennen aikojaan loukkaantumisen vuoksi. Nyt katse on käännetty tiukasti kohti kesää.
Aivan kaikki ei kuitenkaan ole mennyt putkeen. Mäkelä on kertonut Instagramissa ikävästä treenipäivästään.
– Treenit sujuu kivasti siihen asti kunnes jotain sattuu… Story time: no eilen piti sattua, alaselkä meni totaalisen jumiin ja kipeytyi… Onneksi valmentajani Tuomas Sallinen on myös fyssari. Tehtiin punttitreenin alkuun sarja liikkeitä, joilla suljettiin pois pahimmat ongelmat, koska selkeää syytä selän kipuun ei heti keksitty…
– Päätettiin tehdä punttiliikkeet ohjelman mukaan, mutta pienemmillä painoilla… hammasta purren, koska ei tuntunut hyvältä…
– Treenin jälkeen, kun kroppa viilenee kipu helposti voimistuu ja niin kävi… rentoutin selkää lattialla maaten jalat tukevasti sohvalla. Laitoin selkään kipugeeliä, Bemer hoitoa, otin buranan ja tein kinesioteippauksen yöksi.
– Tänään aamulla selkä oli jo vähän parempi, mutta ei silti tuntunut hyvältä. Kinesioteipit saivat olla paikallaan, otin lisää Bemer hoitoa ja buranaa ennen treenin alkua sekä linnex lämpölinimettiä selkää lämmittämään, selvitti Mäkelä.
Seuraavan päivän harjoitukset toivat kuitenkin hyvän käänteen. Pahimmat pelot voitaneen unohtaa.
– Valmentajan kanssa tehtiin uusi tilannepäivitys ennen harjoitusta aloitettiin verryttely ja kuunneltiin tuntemuksia. Verkka oli ok, koordinaatiot oli ok, avari oli ok. Päätettiin kokeilla miltä loikat tuntuu… Ei ongelmaa! Saatiin hyvä treeni tehtyä!
– Mikään ei ole vielä varmaa ja selän tilanteen seuranta jatkuu. Muutettiin hieman loppuviikon ohjelmaa ja edetään päivä kerrallaan….
– Huippu-urheilu ei aina ole tervettä ja en suosittele kenenkään tekemään vastaavaa ilman ammattilaisen läsnäoloa, mutta samalla on hyvä tiedostaa, että kaikki on mahdollista kun etenee rauhallisesti ja ei heitä kirvestä kaivoon (vaikka siltä tuntuisi (useammin kuin kerran)), muistutti Mäkelä.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Riitta-Liisa Roponen julkaisi yhteiskuvan tyttärensä kanssa – fanien riemu repesi
- Suomalaisen yleisurheilutähden rantakuva aiheutti p*skamyrskyn – SE-nainen antoi nyt palaa IS:ssä
- Norjan hiihtotähdeltä järkyttävä paljastus tilanteestaan
- IL:lle rajua vihjailua – nyt lyötiin pöytään Krista Pärmäkosken nimi
- Viivi Lehikoinen lausui pari valittua – hiihtäjärakkaan reaktio kertoo kaiken
- Synkkää luettavaa – SK: Nooralotta Neziri hyväksyi ikävän totuuden
- Käsittämätön ennätysparannus – keihäänheiton SE-tulos murskaksi
- Oliver Helander pettyi, karu totuus keihäänheiton supertähdestä selviämässä
- Sara Lappalainen teki muodonmuutoksen – uusi look tiputti leukoja lattiaan: ”Vau”
- Somessa reviteltiin paljastuksella Kalle Palanderin alapään asioista – näin maailmanmestari kuittasi
- Tylyä tekstiä – IL: Wilma Murron käytös kuohuttaa
- Urheilutähti katosi kuukausia sitten jäljettömiin – hyytävä totuus on nyt valkenemassa
- Naisurheilijan auringonottovideo sai fanit sekaisin – ”Miten tämä on laillista?”
- Sara Lappalainen teki muodonmuutoksen – uusi look tiputti leukoja lattiaan: ”Vau”
- Nyrkkeilyn maailmanmestari kokeili vapaaottelua – leikki päättyi hirvittävällä tavalla alta aikayksikön
- Riitta-Liisa Roponen julkaisi yhteiskuvan tyttärensä kanssa – fanien riemu repesi
- Se oli menoa – hiihtotähti Ristomatti Hakolan oven takana odotti karu yllätys
- Kristiina Mäkelän kesäkuva ällistytti – ”Kuin supermalli”
- IL:lle rajua vihjailua – nyt lyötiin pöytään Krista Pärmäkosken nimi
- Suomalaisen yleisurheilutähden rantakuva aiheutti p*skamyrskyn – SE-nainen antoi nyt palaa IS:ssä