Kunnolla riman alta – kännisten norjalaisfanien tempaus pöyristyttää MM-kisoissa

Ruotsin naishiihtäjät joutuivat pettymään Planican MM-kisojen naisten viestissä. Suuri ennakkosuosikki taipui kolmanneksi.
Norja vei yllättäen voiton. Vuonomaan hiihtofanit eivät kuitenkin keskittyneet vain juhlimaan kultaa, vaan päättivät vinoilla armotta Ruotsin tähdille.
Ruotsalaislehti Expressenin toimittaja Tomas Pettersson pöyristyi fanien käytöksestä. Hän reagoi norjalaisfanien huutoihin, joita hän kuuli haastatellessaan Ruotsin Frida Karlssonia.
– Yläpuolella olevassa katsomossa känniset norjalaismiehet huusivat iloisina ja pilkkasivat ”pronssi-iloa” ja huusivat ”miltä tuntuu nyt, Norja” sekä ”Onnittelut mitalista, ha, ha, ha.”, päivitteli Pettersson lehdessä.
Petterssonin oli vaikea hyväksyä ja ymmärtää miesten käytöstä. Hän kehotti faneja laittamaan korkin kiinni ja ”kasvamaan aikuisiksi”.
Karlssonilta kysyttiin asiasta, kun hän otti 30 kilometrin perinteisen kisan pronssia. Hän vahvisti tapahtuneen Norjan TV2:lle.
– Kyllä, he olivat ironisia, kun he onnittelivat minua pronssista. Mehän tavoittelimme kultaa… En minä varmaan heistä välitä. Olisi ollut erikoista, jos olisin alkanut itkeä heidän vuokseen.
Karlsson jäi Planican kisoissa ilman kultaa. Hän voitti hienosti kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.
Norjan leiristä ei hyväksytty kritiikkiä. Eräs fani korosti norjalaisfanien merkitystä.
– Mitä MM-kisat olisivat ilman norjalaisia, jotka luovat mahtavan tunnelman, viestitti eräs Norjan TV2:lle.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Iivo Niskaselle kävi köpelösti – IL:lle vahvistettiin tapahtunut
- Annimari Korte pamautti kovan väitteen Saga Vannisesta
- Tässäkö maailman kovalyöntisin nyrkkeilijä? – ”Mike Tyson löi kuin vässykkä häneen verrattuna”
- SE-nainen romahti – nyt tärähti hirmukaari
- Suomalaisjuoksijan sensuellit mallikuvat ällistyttävät – ”Niin upea nainen”
- Välit paloivat ja Kalle Palander lähti lätkimään pestistään – selviääkö nyt koko totuus?
- Sellaista menoa baarissa – Monacosta lävähti melkoinen väite Mika Häkkisestä
- Suomalaistähdeltä järkyttävä paljastus – Mari Ederin sanat kertovat kaiken
- Kristiina Mäkelälle raju pettymys – sitten tuli melkoinen käänne
- Ella Junnilaa odotti ikävä yllätys kisapaikalla – Reetta Hurskeen reaktio ei jätä mitään epäselväksi
- Sellaista menoa baarissa – Monacosta lävähti melkoinen väite Mika Häkkisestä
- Hiljaiseksi vetää – Kaisa Mäkäräiseltä älytön temppu
- Ikävä huhu Antero Mertarannasta leviää – näin mies kommentoi IS:lle
- Ella Junnilaa odotti ikävä yllätys kisapaikalla – Reetta Hurskeen reaktio ei jätä mitään epäselväksi
- Välit paloivat ja Kalle Palander lähti lätkimään pestistään – selviääkö nyt koko totuus?
- Suomalaisjuoksijan sensuellit mallikuvat ällistyttävät – ”Niin upea nainen”
- Suomalaishyppääjältä upea ennätysparannus – kisan jälkeinen kuva loksautti leukoja: ”Olet uskomaton”
- Upea pari – suomalainen urheilutähti ja NHL-kiekkoilija kertoivat ilouutisia
- Suomalaistähdeltä järkyttävä paljastus – Mari Ederin sanat kertovat kaiken
- Tästäkö nyt on kyse? – IL:lle karua vihjailua Robert Heleniuksesta