Tästä tuli poliisiasia – Suomen hiihtotähdeltä järkyttävä tieto

Suomalaiset maajoukkuehiihtäjät ovat jakaneet viime päivinä ikäviä päivityksiä sosiaalisessa mediassa. Ne liittyvät tuottaja Julius Jäntin tietokoneeseen ja ulkoisiin kovalevyihin.
Jäntti paljasti alun perin Instagram Storiesissa, että pitkäkyntinen vei nuo tavarat, kun hän matkusti junassa.
Kovalevyillä oli esimerkiksi Lauri Vuorisen ja Verneri Suhosen tekemä dokumenttiohjelma. Suhonen kertoi tapahtumista Instagramissa.
Jäntti avasi aihetta enemmän Ilta-Sanomille. Hän kertoi laittaneensa Macbook Pron -koneensa kassiin jalkojensa väliin. Mies nukahti ja huomasi herättyään, että kassi oli viety.
– Täysi mysteeri. Läppärin mukana lähti kaksi ulkoista kovalevyä, joilla oli hiihtodokkarin lisäksi kaikki työni edellisen kolmen vuoden ajalta. Eli mittaamattoman arvokasta tavaraa, hämmästeli Jäntti Ilta-Sanomille.
Jäntti kertoi uutisen jälkeen lisää aiheesta Instagramissa. Hän oli saanut yhteydenoton poliisilta.
– Olemme aloittaneet esitutkintatoimenpiteet asiaan liittyen, luki viestissä.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Hirvittävää luettavaa – Jelena Välbeltä hyytävä viesti meille kaikille
- Legenda ulkomailta latasi Ylelle suoran väitteen Emil Ruusuvuoren todellisesta tasosta
- Timmissä kunnossa – kolmiloikkaaja Jessica Kähärä yllätti näyttävällä kuvalla vartalostaan
- Anni Vuohijoki avautui järkyttävästä kokemuksestaan – kohtasi ”ihmisyyden pahuuden”
- Sieltä se tuli – Johannes Kläbon suusta shokeeraava viesti Norjan hiihdolle
- Kohuaituri Viivi Lehikoinen astui esiin – lähetti selvän viestin näistä ihmisistä
- Valtava muutos: Ella Junnilalta pysäyttävä paljastus tilanteestaan
- Iivo Niskanen tylytti tätä miestä IS:lle – itse ei lähtisi tähän leikkiin
- Itkuhan siinä tuli – Wilma Murrolla melkoinen ilta
- Se loppui siihen – suomalainen MM-kisajuoksija vahvisti kovan ratkaisunsa
- Itkuhan siinä tuli – Wilma Murrolla melkoinen ilta
- Sara Lappalainen riisui kaiken – esitti sitten suoran pyynnön
- Kohuaituri Viivi Lehikoinen astui esiin – lähetti selvän viestin näistä ihmisistä
- Veera-tytär myönsi Ylelle totuuden Teemu Selänteestä
- Se loppui siihen – suomalainen MM-kisajuoksija vahvisti kovan ratkaisunsa
- Venäjältä kuuluu kummia – Aleksandr Bolshunov veti johtopäätöksensä
- Timmissä kunnossa – kolmiloikkaaja Jessica Kähärä yllätti näyttävällä kuvalla vartalostaan
- Sieltä se tuli – Johannes Kläbon suusta shokeeraava viesti Norjan hiihdolle
- Radikaalimpi linja kuin Putinilla – hiihtotähti Veronika Stepanovilta raju ulostulo
- Anni Vuohijoki avautui järkyttävästä kokemuksestaan – kohtasi ”ihmisyyden pahuuden”