Hiihtotähti Krista Pärmäkoski arpoi pitkään uransa jatkoa viime kauden aikana. Pärmäkoski paljasti lopulta toukokuun alkupuolella, että hän kilpailee myös tulevalla sesongilla.

Pärmäkoski on nyt myöntänyt Iltalehdelle, että hän uskoi vuosi sitten, että ura tulee päättymään keväällä 2023.

Pärmäkoski alkoi kuitenkin epäröidä tämän vuoden helmikuussa.

– Päätös ei ollut mitenkään varma, Pärmäkoski avasi Iltalehdelle.

Asiaan vaikutti se, että aviomies Tommi Pärmäkoski oli saanut uuden pestin Olympiakomiteasta. Se olisi tarkoittanut, että hiihtäjä olisi joutunut uransa päätyttyä viettämään paljon aikaa yksin Kuortaneella.

– Kevään tapahtumien myötä, kun Carla (pariskunnan koira) nukkui pois, olisin ollut vielä enemmän yksin, pohti Pärmäkoski IL:ssä.

Pärmäkosken tuloskunto oli varsin keskinkertainen Tour de Skin sairastumisen jälkeen. Hän myönsi, että heikko loppukausi tarjosi myös oman motivaationsa uran jatkolle.

– Olisi ollut helpompi lopettaa, jos kaikki olisi mennyt hyvin, mutta olin keväällä tosi huonossa kunnossa. Tourin aikainen sairastuminen ärsytti eniten, linjasi nainen IL:lle.

Tästä Iltalehden juttu.