Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä aloitti viime viikolla kolmen viikon harjoitusleirin Portugalissa. Mäkelä on myös päivitellyt kuulumisiaan leiriltä.

EM-hopeamitalisti jakoi Instagram Storiesissa esimerkiksi videokuvaa kuulanheitosta. Kolmen kilon kuula lensi kahdella kädellä parhaimmillaan 20,35 metriä.

Aivan kaikki ei mennyt valitettavasti käsikirjoituksen mukaan. SE-nainen paljasti myöhemmin, että etusormi koki kovia.

– Leirin eka urheiluvamma. Onnistuin heiton aikana katkaisemaan verisuonen etusormesta, kirjoitti Mäkelä.

Mäkelä otti pienen vastoinkäymisen vastaan varsin huvittuneena.

– Olisin ihan tyytyväinen, jos tää on se loukkaantumiskategorian vakavuusluokka tällä leirillä, heitti Mäkelä.